Tänään se sitten on. Viimeinen tilaisuus syödä karkkia, juoda alkoholia ja mussuttaa sipsejä. Huomenna alkaa uusi elämä, joten parasta tankata kunnolla. Kunhan vaan tiistain henkisestä ja fyysisestä ähkystä ja krapulasta on selvitty, on aika lähteä salille ja lenkkipolulle, vaikkei kummastakaan oikein välitä. Vähintään viidesti viikossa, eihän sitä tulosta muuten tule. Herkkulakko, lankkuhaaste ja tipaton tammikuu on tietysti käynnissä. Hiljalleen saapuu helmikuu ja into alkaa laantua. Kroppaan sattuu ja puntari jumittaa, vaikka ensimmäisillä viikoilla lähti hienosti kilo viikossa. Peilin ääressä seistään makkaroita puristellen ja omaa saamattomuuttaan morkaten. Tee kovempaa, tee enemmän, mikset sä pysty tähän, kun muutkin pystyy?

Mitä jos onnellinen uusi vuosi löytyisikin tällä kertaa itsensä hyväksymisestä? Mitä jos onni olisi uuden, itselleen mieluisan, harrastuksen aloittamista? Jos se olisikin tutkimusmatka omaan kehoon ja omalle suolistolle sopivan ruokavalion etsimistä? Ehkä onni löytyisi tänä talvena hiihtoladuilta tai pulkkamäestä koko perheen kanssa? Tai ehkä onnea olisi keväisen juoksutapahtuman asettaminen tavoitteeksi ja sitä kohti treenaamista? Itselleen sopivan ateriarytmin löytämistä? Itsensä kauniiksi kokemista? Ystävien kanssa nauramista? Itsensä vahvaksi tuntemista? Itsensä ylittämistä ja yllättämistä? Minä jaksan, minä pystyn, minulla on hyvä olla?

Syntyykö se onnellinen uusi vuosi siitä, että olet tyytyväinen itseesi ja siihen, minkälaisia valintoja olet tänään tehnyt? Vai täytyykö sen puntarin lukeman olla x kg, ennen kuin kelpaat?

Meillä on vain yksi vuosi 2019, tee siitä onnellinen!