Meidän perheessä kaikki ovat aamuihmisiä. Me ollaan surkeaa seuraa illanviettoihin ja epämukavia vieraita yökylässä sunnuntaiaamuna klo 06.00 kurnivine vatsoinemme. Harvassa on ne hetket, kun meillä nukutaan yli seitsemään. Arkiaamuna heräilen itse 05.00-05.30 välillä, toinen 05.30-06.00 välillä ja pienimmäinen 06.30-07.00 välillä. Ja viikonloppuisin kuvio on yleensä aika tarkkaan sama.
Nautin aamun ensimmäisistä hetkistä ihan yksikseni. Luen, kirjoitan, teen paperitöitä tai koomailen netissä vireystasosta ja tilanteesta riippuen. Aamuvirkkuinen elämänrytmi ja talviaika tuntuvat sopivan omalle kropalle kaikkein parhaiten.
Viimeiset kolme viikkoa olen kuitenkin herännyt joka aamu täysin virkeänä 04.00. Näitä jaksoja elämääni osuu aina toisinaan. Kolme, neljä vuotta sitten otin ilon irti näistä aamuista. Olin salilla puolen viiden pintaan ja töissä jo reilusti ennen seitsemää. Lokeroin itseni tehokkaaksi aamuihmiseksi.
Kantapään kautta sekin piti oppia: sen lokeron oikea nimi oli lähestyvä burnout.
Minulle henkilökohtaisesti aamuihmisyyden ja potentiaalisen burnoutin välillä kulkee hienon hieno raja. Se on se tunnin aikaikkuna klo 04.00 ja 05.00 välillä, jonka aikana minun pitäisi olla unessa. Hälytyskellot kilkattaa, punaiset valot vilkkuu. Sinulle ne merkit saattavat olla jotain ihan muuta. Kyynistynyt asenne asioihin, jotka ennen saattoivat olla sinulle sydämen asioita. Totaalinen, kaikki mehut vievä väsymys, joka ei nukkumalla katoa. Ahdistus, puristava tunne vatsassa tai rintakehässä. Ammatillisen itsetunnon lasku. Oireiden kirjo on moninainen.
Burnout ei kysele, että ”sattuiskos nyt olemaan hyvä hetki”. Se ei myöskään läheskään aina iske niihin tilanteisiin, kun kaikki elämässä on tosi vaikeaa tai raskasta. Kokonaiskuormaa lisää ne mukavatkin jutut. Itse istun juuri sohvalla kodissa, joka on myyty ja josta muutamme lähipäivien aikana. Talon myynti on tietysti iloinen asia ja me ollaan tosi hyvällä mallilla muutonkin suhteen. Rakennusprojekti on starttaamassa, pääsee toteuttamaan lapsuudenhaaveen hevostallista, mikäs sen mahtavampaa. Työnohjaajaopinnot on loppusuoralla, valmistun tänä keväänä, WUHUU! Olen yrittäjä ja saan itse määritellä omat rajani työn määrän suhteen, siinä toteutuu juuri se omista perusarvoistani tärkein: vapaus. Mitä ihmettä siis? Elämä täynnä kivoja juttuja!
04.00 aika herätä! Tee tee tee. Mene mene mene.
Haista sinä paska, potentiaalinen burnout. Tiedän kuka olet ja tiedän, mikä sinua kaikkein eniten ärsyttää. Katso. Katso kun päästän kontrollista irti ja rentoudun… Katso kun varaan ajan hierojalle ja työnohjaukseen. Katso mua. Katso kun soitan perheelleni ja ystävilleni ja pyydän surutta apua lapsenvahdiksi, hevosen liikuttamiseen, muuttoon, kouluhommiin ja raksalle. En todellakaan aio tehdä kaikkea itse, vaikka miten sanoisit sen olevan ainoa tapa maailmassa tehdä asiat oikein. Enkä muuten aio uhrata sekuntiakaan siihen tunteeseen, että apua pyytäessäni vain kuormittaisin muita. Revi siitä, potentiaalinen burnout. Revi siitä.